Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n säännöt

1§ Liiton nimi
Liiton nimi on Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry., epävirallinen lyhenne SKJL ja kotipaikka on Helsinki. Näissä säännöissä Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:stä käytetään nimitystä liitto.

2§ Tarkoitus ja toiminta
Liiton toiminta kattaa koko maan. Sen tarkoituksena on edistää kani- ja jyrsijäharrastusta, kasvatusta ja näyttelytoimintaa Suomessa ja toimia suomalaisten kani- ja jyrsijäyhdistysten keskusjärjestönä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto järjestää erilaisia kaneja ja jyrsijöitä käsitteleviä teemapäiviä, ylläpitää listaa kani- ja jyrsijätuomareista, ylläpitää listaa kani- ja jyrsijäkasvattajista ja harjoittaa alaan liittyvää neuvonta- ja julkaisutoimintaa.

Varoja toimintansa tukemiseksi liitto hankkii perimällä jäsenmaksuja. Liitto voi asianmukaisella luvalla toimeenpanna myös rahankeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Liitto on oikeutettu omistamaan myös toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta.

3§ Jäsenyys
Liiton jäseneksi hyväksytään kani- ja jyrsijätoimintaa harrastavat rekisteröidyt lajiyhdistykset ja rekisteröidyt alueelliset yhdistykset eli paikallisyhdistykset. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Liiton jäseneksi laji- ja/tai paikallisyhdistykset voivat liittyä maksamalla liiton määräämän jäsenmaksun.

Liiton jäseneksi hyväksymisen edellytyksenä on, että jäsenyyttä anovan yhdistyksen säännöt eivät ole ristiriidassa liiton sääntöjen kanssa ja, että se toimii muutoinkin liiton omaksumien kani- ja jyrsijäharrastuksen periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Liittymisellään liittoon laji- ja/tai paikallisyhdistys ilmaisee hyväksyvänsä liiton tarkoituksen ja sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä ja liiton toimielinten päätöksiä.

4§ Jäsenmaksu
Liiton syyskokous päättää jäsenyhdistyksiltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruuden. Laji- ja paikallisyhdistykset suorittavat jäsenmaksun syyskokouksen määräämänä päivänä.

5§ Jäsenen eroaminen
Laji- tai paikallisyhdistyksellä on oikeus erota liitosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta liiton kokouksessa.

Liiton hallitus on yhdistyslain 14§:ssä mainituin edellytyksin oikeutettu erottamaan jäsenen liitosta. Erottamispäätöksestä voidaan valittaa liiton kokoukselle ja valitus on jätettävä kirjallisesti liiton hallitukselle 30 päivän kuluessa erottamispäätöksen tiedoksiantamisesta.

6§ Liiton hallitus
Liiton asioita hoitaa hallitus. Laji- ja paikallisyhdistykset nimeävät liiton varsinaisiin kokouksiin yhden (1) edustajan kustakin yhdistyksestä Syyskokouksessa tämä on myös yhdistyksen ehdokas hallituksen jäseneksi. Syyskokous valitsee hallitukseen 5-7 varsinaista jäsentä, jotka pyritään valitsemaan näiden edustajien joukosta. Näille hallitukseen valituille edustajille voidaan nimetä kullekin yksi varamies. Liiton hallituksen jäsenet valitaan aina yhdeksi toimikaudeksi kerrallaan.

Liiton hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Syyskokous valitsee puheenjohtajan ja muut hallituksen jäsenet. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan, joista kaksi jälkimmäistä voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Liiton hallitus nimeää myös muut tarvittavat toimihenkilöt.

Asiat ratkaistaan liiton hallituksen kokouksissa yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

7§ Liiton hallituksen tehtävät
Liiton hallitus huolehtii liiton juoksevista asioista sekä toimeenpanee liiton päätökset. Hallitus tekee aloitteita ja ehdotuksia laji- ja paikallisyhdistyksille sopiviksi harkitsemistaan toimenpiteistä liiton tarkoitusperien toteuttamiseksi. Liiton hallitus edustaa liittoa, tekee sitoumuksia, kantaa ja vastaa liiton puolesta.

8§ Liiton nimen kirjoittaminen
Liiton nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

9§ Tilit
Liiton tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen sekä vuosikertomus on toimitettava tilintarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta liiton hallitukselle.

10§ Liiton kokoukset
Liitto pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.

Liiton kevätkokous pidetään maalis-huhtikuussa ja syyskokous syys-lokakuussa liiton hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun liiton kokous niin päättää tai kun liiton hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) liiton jäsenistä sitä liittohallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty liiton hallitukselle.

Liiton kokouksissa on jokaisella laji- ja paikallisyhdistyksellä yksi ääni.

Liiton kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

11§ Liiton kokousten koollekutsuminen
Liiton hallituksen on kutsuttava liiton varsinaiset tai ylimääräiset kokoukset koolle vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta asianomaisille lähetetyllä kirjallisella kutsulla.

12§ Varsinaiset kokoukset
Liiton vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

    1. Kokouksen avaus
    2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
    3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
    5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
    6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
    7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
    8. Kokouksen päätös
Liiton syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
    1. Kokouksen avaus
    2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
    3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
    5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle ja eräpäivät jäsenmaksuille
    6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet seuraavalle toimikaudelle
    7. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
    8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
    9. Kokouksen päätös
Mikäli laji- tai paikallisyhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian liiton kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti liiton hallitukselle viimeistään 30 vuorokautta ennen kokousta.

13§ Sääntöjen muuttaminen ja liiton purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja liiton purkamisesta on tehtävä liiton vuosi- ja syyskokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai liiton purkamisesta.

Liiton purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi liiton varat käytetään liiton tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.