Liiton kevätkokous pidettiin poikkeuksellisesti Teams-etäyhteyden avulla. Linjoilla oli edustajia eri jäsenyhdistyksistä ja kokous päätti vahvistaa vuoden 2020 tilinpäätöksen sekä myöntää vastuuvapauden vuoden 2020 hallitukselle. Myös ehdotettu sääntömuutos hyväksyttiin.
Liiton toimintakertomuksessa todettiin liiton taloudellisen tilan olevan vakaan ja huolimatta koronavuodesta liiton toiminnan kulut on saatu katettua jäsenmaksuilla.
Liitto on toimintavuonna myöntänyt kasvattajanimiä niin kani- kuin jyrsijäkasvattajille. Lisäksi liitto on ohjannut lehtien, kerhojen ym. yhteydenotot aina oikeille lajiyhdistyksille. Liitto on pitänyt yhteyttä mm. Ruokaviraston ja Maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Liitto on myös antanut useamman lausunnon ministeriölle. Toimintavuonna liitto avasi lisäksi myyntikanavan suomessakasvatetuille, laadukkaille kaneille ja jyrsijöille – kanien ja jyrsijöiden myyntisivuston. Sivustolle voivat kaikki liiton hyväksymät kasvattajat lähettää ilmoituksen myytävästä kanista tai jyrsijästä.